Apr 132019
 

TYÖUUPUMUS :
Työuupumus on myös tänä päivänä lähes epidemia.
Siihen on monia syitä ja mikäli niitä ei selvitä, niin
on hyvin vaikea parantua tästä taudista.

TYÖHYVINVOINTI :
Valitettavasti monissa työpaikoissa työhyvinvointi
on vain pakollinen korulause yhtiön arvoissa. On
niin hienoa viitata siihen juhlapuheissa. Todellisuudessa
työntekijät tietävät omassa arjessaan toteutuuko
ne organisaation arvot oikeasti, mitkä vaikuttavat
työhyvinvoivaan yhteisöön. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä
se epäviisaus ja epäjohdonmukaisuus, millä useat
yritykset suhtautuvat tähän asiaan. Tutkimukset osoittavat
selkeästi, että hyvinvointi lisää tuloksellisuutta. Kuitenkin
usein ruuvia vain kiristetään ja varsinaista suorittajaporrasta
ei kuunnella.

STRESSINSIETOKYKY :
Mikäli et voi vaikuttaa itse työhön, niin suhtautumiseesi ja
asenteeseesi voit vaikuttaa. Tällöin nämä keinot jäävät
kenties ainoiksi keinoiksi pitää pää kasassa ja saada
stressitaso hallintaan. Teimme hypnoosissa tällaisen
työn. Käsittelimme kaikki stressiä aiheuttavat tekijät
systemaattisesti. Vahvuustilassa tehtiin ulkoistustyö
ja luotiin visio haluttuun suuntaan. Tämä tehtiin
metaforatyönä. Kaikki haastavat tilanteet myös
visualisoitiin onnistuneena ja vahvana hypnoosissa.
Näin kyseisen erittäin stressaantuneen ihmisen
muutaman päivän päästä. Stressi oli hävinnyt lähes
kokonaan ja ahdistavat tilanteet eivät enää ahdistaneet.

TUNNEÄLYKKYYS :
On tärkeää oppia tunnistamaan tunteensa ja kääntämään
ne myönteisiksi. Tässä tunnistaminen, kohtaaminen ja esim.
sanoittaminen ovat yleisesti tunnustetut askelmat.
Arvotyöskentely ja työkalut siihen viimeistelevät
mahdollisuuden hyvään elämään ja kykyyn kohdata
eteen tulevat haasteet niistä likaa stressaamatta.

 Posted by at 08:26